AVOIN KIRJE
Helsinki 18.1.2001
Ulkoministeri Erkki Tuomioja ,
Arvostamme poliittisen uranne aikana osoittamaanne kiinnostusta ihmisoikeuksien puolustamiseksi eri puolilla maailmaa
Olemme huolissamme Iranin ihmisoikeustilanteesta. Iranissa toimeenpannaan kuolemanrangaistuksia ja tuomitaan ihmisiä julmiin rangaistuksiin pienistäkin rikkomuksista
Tämän vuoden alusta lukien on ollut nähtävillä Iranin hallituksen entistä voimakkaampi hyökkäys kansalaisten vapauksia ja oikeuksia vastaan. Iranin islamilainen hallitus on 22 vuoden ajan loukannut räikeästi ihmisoikeuksia ja teloittanut ja kivittänyt yhteensä ainakin 100 000 ihmistä
Iranin työväen kommunistinen puolue on raportoinut meille esimerkiksi seuraavista viikon aikana tapahtuneista rikkomuksista:
a.a. Poliisi hyökkäsi uudenvuoden juhlaan Teheranin kaupungissa ja ruoski 262 juhlijaa, koska naiset ja miehet juhlivat yhdessä, olivat pukeutuneet epäislamilaisiin vaatteisiin ja koska juhlissa tarjoiltiin alkoholijuomia .
a.a. Teheranissa poliisit tulittivat sattumanvaraisesti ohi ajavia autoja, jolloin eräs nuori tyttö haavoittui kuolemanvakavasti .
a.a. Teheranin kaupungissa islamilaiset hallituksen joukot hyökkäsivät väkivaltaisesti kolmeen elokuvateatteriin näytösten aikana .
b.a. Teheranin kaupungissa Asgar Qasamia rangaistiin katkaisemalla hänen kaikki sormensa .
b.a. Iranin islamilainen korkein oikeus tuomitsi Mersherin Karajin kaupungissa kaksi naista kuolemaan kivittämällä ja erään miehen ampumalla .
b.a. Esfahanin kaupungissa 22-vuotias Elias Letwian hirtettiin julkisesti .
c.a. Qomin kaupungissa nuoren Ali Avazin käsi hakattiin irti rangaistuksena varastamisesta .
d.a. Teheranin kaupungissa 21-vuotias Hamid Haideri hirtettiin hänen osallistuttuaan mellakkaan jossa kuoli yksi poliisi .
Tänään saimme tiedon, että eilen Teheranin vankilassa on hirtetty kahdeksan ihmistä ja että tänään hirtetään vielä 11.
Iranin korkein oikeus on uhannut teloittaa lähiaikoina ainakin 800 vankia.
Toronto Start lehden mukaan Kanadan hallitus on äskettäin ilmaissut Iranin Kanadan suurlähetystölle Iranin kuolemanrangaistuksia ja naisten kivitystuomioita vastustavan kannanottonsa
Myös muun muassa Amnesty International on tuominnut Iranin hallituksen väkivaltaisuudet
Vetoamme Teihin ulkoministeri Erkki Tuomioja, että kiinnittäisitte huomiota esimerkkiemme kaltaisiin tapahtumiin Iranissa ja ryhtyisitte toimenpiteisiin sen puolesta, että Suomen hallitus arvioisi uudelleen maamme ja Iranin välisiä suhteita
Tämän arvion tekemisen aika on mielestämme nyt. Huomenna voi olla liian myöhästä
Kohteliaimmin
Reza Kamangar
tiedottaja
Iranin työväen kommunistisen puolueen Suomen osasto