Avoin kirje
Ulkoministeri Ilkka Kanervalle
SUOMEN ULKOMINISTERIÖN PYYDETTÄVÄ ANTEEKSI IRANIN KANSALAISILTA
Herra ulkoministeri, Iranin varaulkoministeri Seyed Abbas Araghchi vieraili kutsustanne Suomessa 7. syyskuuta. Kävitte hänen kanssaan keskusteluja erityisesti Iranin ydinohjelmakysymyksestä. Keskustelunne pääaihe ei siis ollut Iranin ihmisoikeuskysymys. Iranin islamilainen hallitus on kuitenkin presidentti Mahmud Ahmadinejadin aikana rikkonut erityisesti naisten ihmisoikeuksien puolesta toimivia aktivisteja, työväenliikkeen ammattiyhdistysaktiiveja sekä nuorisoa ja opiskelijoita edustavia aktivisteja.
Iranin oikeuslaitos on tuominnut kuolemaan teloittamalla muun muassa toimittajat Hiwa Butimarin ja Adnan Hassanpurin. Satoja nuoria on pidätetty sattumanvaraisesti kaduilla ja heitä on syytetty häiriköinnistä. Heidät on tuomittu kuolemaan ja teloitettu hirttämällä. Esimerkiksi viime viikolla 31 nuorta sai kuolemantuomion ja työväenliikkeen aktivistit Mansur Esanlu ja Mahmud Salehi ovat odottaneet vankilassa jo kuukausia asiansa käsittelyä.
Herra ulkoministeri, olette kutsunut Suomeen henkilön, joka edustaa sellaisen maan hallitusta, joka rikkoo jatkuvasti kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Iranin kansalaiset taistelevat kaataakseen Iranin islamilaisen hallituksen, jonka teloituskoneisto toimii automaattisesti päivittäin kansalaisia vastaan. Iranin varaulkoministeri Seyed Abbas Araghchin kutsuminen Suomeen loukkaa ihmisoikeuksien puolesta taistelevia ja teloitettuja Iranin kansalaisia. Suomen ulkoministeriö on velkaa anteeksipyynnön Iranin kansalaisilta!
Helsinki 12.9.2007
Reza Kamangar
www.r-kamangar.com
reza.kamangar@gmail.com
LIITTEET:
Valokuvia tuomituista Iranin kansalaisista
Valokuvia teloitustapahtumista Iranissa
LIITTEET
Tuomitut toimittajat Hiwa Butimarin ja Adnan Hassanpurin Mariwanin kaupungista
Näin Iranin islamilainen hallitus kunnioittaa ihmisoikeuksia.
Onko tämä hyväksyttävää, ulkoministeri Kanerva?