Kirje Farzad Kamangarilta, poliittiselta vangilta Rajaishahrin vankilasta
Luin elokuussa 2008 Farzad Kamangarin tapauksesta Reza Kamangarin kotisivulta. Löysin myöhemmin internetistä hakusanoilla ”Farzad Kamangar” englanninkielelle käännetyn kirjeen jonka Farzad oli kirjoittanut vuosi sitten Rajaishahrin vankilasta. Käänsin kirjeen suomenkielelle jotta tieto tapauksesta mahdollisesti tavoittaisi enemmän ihmisiä.
Janne Heikkinen
Helsingissä 23. marraskuuta 2008
Kirje Farzad Kamangarilta, poliittiselta vangilta Rajaishahrin vankilasta
Olen Farzad Kamangar, minut tunnetaan myös nimellä ”Siyamand”, olen opettaja Kamyaranin
kaupungista 12 vuoden opetuskokemuksella. Vuosi ennen pidättämistäni opetin ammattikoulussa Kermanshahin kaupungissa sekä olin hallituksen jäsen ympäristöyhdistyksessä Kamyaranissa.
Vuodesta 2005 lähtien työskentelin toimittajana sekä olin jäsenenä Iranin ihmisoikeusaktivisteissa.
Heinäkuussa 2006 saavuin Teheraniin seuraamaan poliittisen kurdiaktivistiveljeni sairaalahoitoa. Saavuttuani Teheraniin minut pidätettiin ja vietiin tuntemattomaan paikkaan, joka oli hyvin pieni, pimeä kellari. Sellit tässä paikassa olivat tyhjiä, niissä ei ollut peittoja, mattoja eikä lakanoita.
Minut vietiin huoneeseen ja kun minua haastateltiin minulta kysyttiin etnisestä taustastani. Kun kerroin olevani kurdi, koko vartaloani piiskattiin. Minua piiskattiin myös kurdi-musiikin takia jota olin tallentanut matkapuhelimeeni.
Käteni sidottiin, minut laitettiin istumaan tuoliin ja kehoni herkkiin osiin kohdistettiin painetta. Minut myös riisuttiin alastomaksi ja minua uhattiin raiskauksella erilaisilla esineillä kuten puulla.
Johtuen pääni hakkaamisesta sekä sähköshokeista menetin tajuntani. Olen menettänyt kehoni hallinnan sekä alkanut vapisemaan hallitsemattomasti ilman mitään syytä. Jalkani kahlittiin yhteen ja minulle annettiin sähköshokkeja kehoni herkkiin osiin mikä oli erittäin kivuliasta. Vasen jalkani loukkaantui pahoin tänä aikana.
Myöhemmin minut siirrettiin Evin vankilan osasto 209:lle. Alkaen hetkestä jolloin saavuin Evin vankilaan silmäni sidottiin ja minut vietiin pieneen huoneeseen jossa minua pahoinpideltiin lyömällä ja potkimalla.
Seuraavana päivänä minut vietiin Sanandajin vankilaan jossa minua alusta lähtien solvattiin ja hakattiin julmasti. Minut sidottiin tuoliin ja jätettiin siihen seuraavaan päivään aamuseitsemään asti, minun ei sallittu käydä vessassa eikä minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin kastella itseni. Lukuisien hakkaamis- ja kidutus-sessioiden jälkeen minut siirrettiin taas Evin vankilan osasto 209:lle. Minua kuulusteltiin ja kidutettiin yhdessä vankilan ensimmäisen kerroksen huoneista.
Elokuun 27. päivänä 2006 kidutuksen vaikutuksien seurauksena minut oltiin pakotettu viemään
vankilan lääkärille ja lääkäri teki huomioita kidutuksen ja piiskauksen merkeistä selässäni,
niskassani, päässäni ja jaloissani.
Elokuussa ja syyskuussa olin eristys-sellissä numero 43. Johtuen siitä että kidutus ja hakkaamiset olivat sietämättömiä olin pakotettu ryhtymään 33:n päivän nälkälakkoon. Koska perhettäni alettiin vainota ja kutsua oikeuteen, sekä vapauttaakseni itseni kidutukselta, yritin itsemurhaa heittäytymällä alas portaissa.
Yhden kuukauden ajan olin vangittuna erittäin pienessä ja haisevassa sellissä (numero 113) vankilan ensimmäisessä kerroksessa. Tänä aikana minulle ei sallittu vierailua tai edes puhelin-
soittoa perheelleni eikä myöskään raitista ilmaa. Kuukauden kuluttua minut vietiin selliin numero 10 jossa oli myös muita vankeja ja jossa olin kaksi kuukautta. Tänä aikana minulle ei sallittu perheeni tai asianajajan vierailua.
Lokakuussa minut siirrettiin Evin vankilasta tiedusteluministeriön vankilaan Kermanshahiin, vaikka
minua ei oltu vieläkään syytetty mistään tai todettu syyllistyneen rikokseen. Tämä oli pieni hämärä
vankila jossa on tapahtunut julmaa kidutusta ja poliittisten vankien murhia.
Kaikki vaatteeni otettiin pois ja sen jälkeen kun minua oli hakattu minulle annettiin tilalle likaiset
vaatteet ja minut vietiin selliini. Selli oli pieni ”salainen” selli josta kukaan ei voinut kuulla huutojani. Selli oli mitoiltaan 165x50cm. Sellin katosta roikkui kaksi hehkulamppua. Selli oli ollut aiemmin pesuhuone ja se oli haisi erittäin pahalta sekä oli hyvin kylmä. Sellissä oli vain likainen peitto. Nukkuessani löin päätäni seinään koska selli oli niin pieni.
Voidakseni hengittää olin pakotettu laittamaan pääni alas oven ja lattian välisen raon luokse ja yrittää hengittää raon kautta. Öisin oveani hakattiin äänekkäästi nukkumisen estämiseksi. Kaksi päivää saapumiseni jälkeen minut vietiin kuulusteluhuoneeseen ja mitään kysymättä minua alettiin hakata. Sitten minut vietiin takaisin selliini. Radiota soitettiin kovalla nukkumisen tai edes ajattelemisen estämiseksi. Vuorokauden aikana sain käydä vessassa kahdesti ja kerran kuukaudessa annettiin ottaa lyhyt suihku.
Kidutusmuotoja joita käytettiin:
1. Jalkapallopeli: Tämä oli lempinimi jota käytettiin tämän tyyppisestä kidutuksesta. Minut riisuttiin alastomaksi, neljä tai viisi kuulustelijaa ympäröi minut ja syötti minut toisille kuulustelijoille lyömällä ja potkimalla minua. Minulle kirottiin kun kaaduin ja hakkaamistani jatkettiin.
2. Kuulustelijat pakottivat minut seisomaan yhdellä jalalla ja pitämään käsiäni pääni yläpuolella tuntien ajan ja jos väsyin minua alettiin hakata taas. Koska kuulustelijat tiesivät että vasen jalkani oli loukkaantunut kidutuksen seurauksena, he laittoivat enemmän painetta vasemmalle jalalleni. Koraani-nauhoja soitettiin kovaäänisesti jottei kukaan voinut kuulla huutojani.
3. Kuulustelujen aikana lyötiin ja läimäyteltiin ympäri kasvoja.
4. Vankilan kellarissa oli kidutushuone, mutta sen sisäänkäynti oli peitetty mustilla jätesäkeillä jotka oli täytetty kuivilla leivän muruilla. Siellä oli myös toinen kidutushuone jonne minut vietiin yöllä, käteni ja jalkani sidottiin sänkyyn ja minua piiskattiin, erityisesti jalkapohjiini, jalkoihini sekä selkään. Tämä aiheutti minulle kovia kipuja enkä voinut kävellä päiviin.
5. Talvella minut laitettiin erityisen kylmään huoneeseen joka oli oletettavasti kuulusteluhuone ja minut jätettiin sinne päiväksi ilman että minua kuulusteltiin.
6. Kermanshahin kaupungissa kehoni herkkiin osiin käytettiin sähköshokkeja.
7. Minun ei sallittu käyttää hammasharjaa tai hammastahnaa. Minulle annettiin vanhaa ja haisevaa syömäkelvotonta ylijäämäruokaa.
Painostukseni lisäämiseksi minulle ei sallittu vierailuja ja rakastamani tyttö pidätettiin sekä veljilleni järjestettiin ongelmia ja heidät pidätettiin. Koska minua pidettiin likaisessa sellissä, likaisissa vaatteissa ja peitoissa, mutta minun ei sallittu tavata lääkäriä, kärsin vaarallisesta ihosairaudesta.
Olin pakotettu ryhtymään 12 päivän nälkälakkoon protestoidakseni julmaa kidutusta jota minuun kohdistettiin. Viimeisten 15 vankilassa viettämieni päivien aikana sellini vaihdettiin ja minut vietiin vielä likaisempaan ja haisevampaan selliin jossa ei ollut lämmitystä. Minua solvattiin, minulle kiroiltiin ja minua hakattiin päivittäin ja menetin tajuntani kerran hakkaamisen seurauksena.
Kuulin muiden itkua ja huutoja toisista selleistä ja oli tapauksia jolloin vangit tekivät itsemurhia.
Maaliskuun 19. päivä 2007 minut siirrettiin Evin vankilaan osastolle 209 Teheraniin. Vaikka olin osastolla 121 joka oli yleinen osasto, minulle ei vieläkään sallittu vierailuja.
Olin jatkuvasti suuren emotionaalisen ja psykologisen paineen alla johtuen perheenjäsenteni
pidätyksistä sekä siitä kun minun ei sallittu ottaa heihin yhteyttä.
Juttuni siirrettiin viimein 30. jaokseen vallankumoukselliseen tuomioistuimeen toukokuussa 2007. Kuulustelijat uhkasivat minua ja kertoivat minulle että he tekisivät parhaansa jotta minut teloitettaisiin tai vangittaisiin pitkäksi ajaksi. Minulle myös ilmaistiin että jos minua ei todettaisi syylliseksi niin minut ”hoideltaisiin tuomioistuimen ulkopuolella”.
Minua vihattiin todella paljon johtuen etnisestä taustastani, journalismistani sekä ihmisoikeustyöstäni.
Vallankumouksellinen tuomioistuin Teheranissa totesi ettei heillä ollut tuomiovaltaa jutussani ja tapaukseni siirrettiin Sanandajin kaupunkiin. Kun yksityishenkilöiden ja ihmisoikeusjärjestöjen tuki minua kohtaan kasvoi, kuulustelijat tulivat häijymmiksi ja painetta minua kohtaan lisättiin. Sanandajin vankilasta on tullut suuri painajainen minulle, paikka jota en voi ikinä unohtaa niin kauan kuin elän. Vaikka uusia syytteitä minua kohtaan ei ollut esitetty, minua alettiin kuulustella ja kiduttaa minua saapumishetkestäni lähtien.
Sanandajin vankilassa on yksi pääkäytävä ja viisi pienempää käytävää. Selliäni vaihdettiin säännöllisesti. Yhtenä päivänä vankilanjohtaja vartijoiden kanssa alkoi hakata minua ilman syytä, minut otettiin sellistäni ja alettiin raahaamaan kellariin portaita pitkin. Päätäni lyötiin hyvin kovasti jonka seurauksena kaaduin ja menetin tajuntani. Tajuihini palattuani tunsin suurta kipua päässäni, kasvoissani ja kyljissäni ja minua alettiin taas hakata. Tunnin hakkaamisen jälkeen minut raahattiin ylös portaita ja heitettiin hyvin pieneen selliin toisella käytävällä. Myöhemmin kaksi vartijaa alkoi hakata uudestaan kunnes menetin tajuntani. Palattuani tajuihini saatoin kuulla iltapäivärukouksien äänen. Kasvoni ja vaatteeni olivat veren peitossa. Kasvoni olivat turvonneet, koko kehoni oli musta ja sininen hakkaamisesta, minulla ei ollut voimia liikkua. Muutaman tunnin kuluttua minut heitettiin suihkuun jotta voisin peseytyä.
Minut pakotettiin pukemaan märät vaatteeni. Sinä yönä olin todella huonossa fyysisessä tilassa, keskiyöllä eräs tiedusteluministeriön virkailija näki fyysisen tilani ja oli pakotettu viemään minut hoitoon vankilan ulkopuolelle. Johtuen hakkaamisen aiheuttamista vaurioista hampaissani en pystynyt syömään muutamaan päivään. Öisin sellini ikkuna avattiin jotta kärsisin enemmän kylmästä. Minulle ei annettu peittoa ja olin pakotettu kääriytymään likaiseen mattoon lämpimäkseni.
Minulle ei sallittu vierailuja, puhelinsoittoja tai aikaa raikkaassa ilmassa. Minua myös hakattiin useita kertoja kuulusteluhuoneissa kellarissa. Protestoidakseni tilannetta olin pakotettu ryhtymään viiden päivän nälkälakkoon. Päätäni hakattiin kellarin seiniin ja matkalla kellarista minua jatkuvasti hakattiin kunnes saavuin selliini.
Uusia syytteitä minua kohtaan ei kuitenkaan esitetty Sanandajissa tai Kermanshahissa.
Vankilassa kuuluisa kidutusmuoto jota kutsuttiin ”kanakebabiksi” oli vankilanjohtajan käyttämä kun hän suoritti kidutussessioita. Käteni ja jalkani sidottiin, minut heitettiin lattialle ja minua ruoskittiin.
Muiden vankien, joista moni oli nainen, itkun ja valituksen saattoi kuulla. Öisin ikkuna avattiin, vaatteeni kasteltiin kellarin kylpyhuoneessa kidutuksen ja kuulustelun jälkeen ja minut heitettiin selliini märissä vaatteissa. Olin myös eristyssellissä noin kaksi kuukautta Sanandajin kaupungissa. Myös Sanandajin tuomioistuin totesi ettei heillä ollut tuomiovaltaa jutussani ja minut siirrettiin takaisin Teheraniin.
Yhteensä yli 8 kuukautta eristyssellissä, fyysisen ja psyykkisen kidutuksen lisäksi, on jättänyt
hyvin negatiivisen vaikutuksen mielenterveyteeni ja hermoihini.
Erään illan jälkeen eristyksessä osastolla 209 Evin vankilassa minut siirrettiin osastolle 7 jossa on paljon laittomien huumeiden käyttöä vankien keskuudessa.
Marraskuun 18. 2007 minut siirrettiin Rajaishahrin vankilaan joka on erittäin vaarallinen vankila
jossa yksilöt jotka on todettu syyllisiksi murhiin, kidnappauksiin ja aseisiin liittyviin rikoksiin ovat vangittuna.
Kunnioittaen,
Farzad Kamangar
23. marraskuuta 2007, Rajaishahrin vankila
