Farzad Kamangar, 33 vuotias kurdi, on ihmisoikeusaktivisti, opettaja ja journalisti Iranista. Hän oli vastuussa opettajien liiton kurdi-haaran suhdetoiminnasta ennen liiton laittomaksi julistamista. Heinäkuussa 2006, saavuttuaan Teheraniin seuraamaan veljensä lääkärinhoitoa Farzad pidätettiin.Hänen vankilansa olosuhteet, kidutus sekä 7 kuukautta viettämä aika eristyksessä on pantu merkille ihmisoikeusjärjestöissä mukaanlukien Amnesty International. Helmikuun 25. 2008
Farzad tuomittiin kuolemaan ”kansallisen turvallisuuden vaarantamisesta”. Seuraava on Farzadin
kirje Mohseni-Ejeielle, Iranin tiedusteluministerille.
Herra Mohseni-Ejeie, antakaa sydämeni lyödä,
Olen nyt ollut vangittuna kuukausia vankilassa jonka oletetaan murtavan tahtoni, rakkauteni
ja ihmisyyteni sekä tekevän minusta yhtä tottelevaisen ja säyseän kuin lammas. Vankilan muurit ovat yhtä korkeita kuin historia itse. Noiden muurien oletetaan tulevan esteeksi minun ja rakastamani kansakunnan sekä kotimaani lapsien välille. Kuitenkin joka päivä olen mennyt sellini pienen halkeaman lävitse ja matkannut viljelysmaille. Olen löytänyt itseni ihmisten seurasta ja tuntenut mitä he ovat tunteneet heidän kärsiessään nähdessään vankeuteni. Vankila on tehnyt siteemme näiden ihmisten kanssa voimakkaammaksi kuin koskaan aikaisemmin.
Vankilan oletetaan vievän minulta valon ja auringon tajun, kuitenkin vankilassa voin havaita
orvokin kasvavan pimeässä! Vankilan oletetaan saavan minut unohtamaan ajan merkityksen ja
arvon, mutta olen elänyt vankilan ulkopuolella ja olen tuonut itseni takaisin mailmaan valitsemaan
uutta tietä.
Minäkin olen kestänyt nöyryytyksiä, loukkauksia ja hyökkäyksiä vähän kerrassaan ja koko sydämestäni, kuten ihmiset ennen minua täällä tekivät. Toivon että minä voisin olla tämän
onnettoman sukupolven viimeinen ihminen jonka on täytynyt muuttaa sellinsä pimeys elämäksi
rakkaudellaan aamunkoittoon.
Yhtenä päivänä ihmiset, jotka luulivat että minä olen taistellut heidän Jumalaansa vastaan sanoivat minua Jumalan viholliseksi ja sitoivat oikeuden köytensä saattaakseen elämäni päätökseen jonain aamuna ja siitä päivästä lähtien olen tahtomattani odottanut tuota aamua. Koska rakkautta ihmistovereitani kohtaan täynnä oleva elämäni on horjumattomasti päätetty ottaa minulta pois, olen päättänyt lahjoittaa elimeni heille joille kuolemani voisi antaa elämän. Haluan lahjoittaa armeliaisuutta ja rakkautta täynnä olevan sydämeni lapselle. Sillä ei ole väliä missä lapsi asuu,
asuiko hän Karoon-joen rannalla, Sabalan-vuoren kukkuloilla, itäisen aavikon reunoilla tai Zagros-vuoriston korkeuksissa josta hän katsoo auringonnousua. Haluan vain että kärsimätön ja tottelematon sydämeni jatkaa lyömistään lapsen rinnassa, lapsen joka rohkeammin kuin minä lapsuudessani jakaa lapsuuden toiveensa öisin kuun ja tähtien kanssa ja pyytää niitä katsomaan ettei hän pettäisi toiveitaan kasvaessaan aikuiseksi.
Haluan sydämeni jatkavan lyömistään jonkun sellaisen rinnassa joka on huolissaan lapsista jotka makaavat sängyissään nälissään öisin. Haluan sydämeni menevän lapselle joka tulee muistamaan Hamidin, 16-vuotiaan opiskelijan kotikaupungistani joka kirjoitti ennen hirttäytymistään ”Edes pienimmät unelmani eivät voi toteutua tässä elämässä.”
Antakaa sydämeni jatkaa lyömistään jonkun rinnassa riippumatta siitä mitä kieltä hän puhuu tai minkä värinen iho hänellä on. Antakaa sen olla työläisen lapsi jotta hänen isänsä kovettuneet kädet elvyttävät sydämessäni olevan vallankumouksen epätasa-arvoisuutta vastaan.
Antakaa sydämeni jatkaa lyömistään lapsen rinnassa, lapsen josta tulee opettaja pieneen kylään ja aamuisin lapset tulevat hänen luokseen kauniine hymyineen ja jakavat onnellisuutensa hänen kanssaan. Älkööt nämä lapset tietäkööt mitään koyhyydestä ja nälästä ja alkööt osatko sellaisia sanoja kuten ”vankila”, ”kidutus”, ”epäoikeudenmukaisuus” ja ”epätasa-asrvo”.
Antakaa sydämeni jatkaa lyömistään tämän mailman kulmauksessa. Sydän on jonkun sellaisen jolla on paljon tarinoita kerrottavana maastaan ja ihmisistään joiden elämä on täynnä tuskaa ja kärsimystä.
Antakaa sydämeni jatkaa lyömistään lapsen rinnassa, ehkä hän eräänä aamuna laulaa tämän runon joka on äidinkielelläni:
Min demewê bibim be bayê
Xosewistîy mirov berim
Bo gist sûçî em diniyaye!
(Haluan tulla tuuleksi tuomaan rakastavien ihmistovereitten sanomaa jokaiseen tämän mailman kulmaukseen.)
Farzad Kamangar
29.12.2008 Karajin vankila, tarttuvien tautien osasto.
Kirjoitettu alunperin 26.12.2008 Evin vankilan turvallisuusosastolla.
"Käännös farsin kieleltä englanniksi Kamal Soleimani ( kamalsoleimani@msn.com )
ja englannista suomeksi Janne Heikkinen ( janne.m.heikkinen@helsinki.fi )."
